Nykyaikaisten sijoitusvalumenetelmien käytännön soveltaminen teollisessa tuotannossa alkoi 1940-luvulla. Tuolloin lentokoneiden suihkumoottoreiden kehitys vaati lämpö-metalliseososien, joilla oli monimutkaiset muodot, tarkat mitat ja sileät pinnat, kuten siivet, juoksupyörät ja suuttimet, valmistusta.
Koska lämmönkestäviä metalliseosmateriaaleja on vaikea työstää ja osilla on monimutkaisia muotoja, mikä tekee niistä mahdottomaksi tai vaikeaksi valmistaa muilla menetelmillä, tarvittiin uusi tarkkuusmuovausprosessi. Siksi nykyaikaiset valumenetelmät saavuttivat merkittävää kehitystä vanhojen tekniikoiden pohjalta käyttämällä vanhaa kadonnutta -vahavalumenetelmää ja parantamalla materiaaleja ja prosesseja. Ilmailu- ja avaruusteollisuuden kehitys edisti siten investointivalun soveltamista, ja investointivalun jatkuva parantaminen ja jalostaminen loi myös suotuisat edellytykset ilmailuteollisuuden suorituskyvyn parantamiselle. kotimaani alkoi soveltaa investointivalua teolliseen tuotantoon 1950- ja 1960-luvuilla. Myöhemmin tämä edistynyt valuprosessi kehittyi valtavasti, ja se otettiin laajalti käyttöön ilmailuteollisuudessa, autoissa, työstökoneissa, laivoissa, polttomoottoreissa, kaasuturbiineissa, tietoliikenneinstrumenteissa, aseissa, lääketieteellisissä laitteissa ja leikkaustyökaluissa, ja sitä käytettiin myös taiteen ja käsityön valmistuksessa.
Investointivaluprosessissa yksinkertaisesti sanottuna valmistetaan sulava malli (kutsutaan vahakuvioksi tai malliksi) sulavasta materiaalista (kuten vahasta tai muovista), pinnoitetaan se useilla kerroksilla erityisellä tulenkestävällä pinnoitteella, kuivataan ja kovetetaan täydelliseksi kuoreksi ja sitten malli sulatetaan kuoresta höyryllä tai kuumalla vedellä. Sen jälkeen kuori asetetaan hiekkamuottiin ja kuivaa hiekkaa pakataan sen ympärille. Lopuksi muotti asetetaan polttouuniin korkean-lämpötilan polttamista varten (jos käytetään korkean-lujuutta kuorta, purettu kuori voidaan polttaa suoraan ilman muovausta). Polton jälkeen sulaa metallia kaadetaan muottiin tai kuoreen valukappaleen saamiseksi. Investointivalujen mittatarkkuus on korkea, ja ne saavuttavat yleensä CT4-6 (verrattuna CT10-13:een hiekkavalussa ja CT5-7:ään painevalussa). Monimutkaisen sijoitusvaluprosessin vuoksi valun mittatarkkuuteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, kuten muottimateriaalin kutistuminen, sijoituskuvion muodonmuutos, kuoren lineaariset muutokset kuumentamisen ja jäähdytyksen aikana, lejeeringin kutistumisnopeus ja valun muodonmuutos jähmettymisen aikana. Tästä syystä vaikka tavallisten sijoitusvalujen mittatarkkuus on korkea, sen sakeutta on vielä parannettava (keski- ja korkean lämpötilan vahoja käyttävien valukappaleiden mittaus on huomattavasti parempi).
Investointikuviota puristettaessa käytetään korkealaatuista muottia, jolloin itse sijoituskuvion pintakäsittely on korkea. Lisäksi kuori valmistetaan pinnoittamalla sijoituskuvio tulenkestävällä pinnoitteella, joka koostuu korkean lämpötilan -kestävästä erikoissideaineesta ja tulenkestävästä materiaalista. Ontelon sisäpinnalla, joka on suorassa kosketuksessa sulan metallin kanssa, on korkea pintakäsittely. Siksi sijoitusvalujen pintakäsittely on korkeampi kuin yleisvalujen, yleensä Ra 1,6-3,2 μm.
Investointivalun suurin etu on, että se pienentää koneistustarvetta korkean mittatarkkuutensa ja pintakäsittelynsä ansiosta. Korkeaa tarkkuutta vaativiin osiin tarvitaan vain pieni työstövara, ja jotkin valut vaativat vain hiontaa ja kiillotusta, jolloin koneistustarve jää kokonaan pois. Siksi investointivalumenetelmän käyttö voi säästää merkittävästi työstökoneita ja käsittelyaikaa sekä vähentää huomattavasti metalliraaka-aineiden kulutusta.
Toinen investointivalumenetelmän etu on, että sillä voidaan valaa monimutkaisia osia erilaisista seoksista, erityisesti korkeissa{0}}lämpötiloissa olevista metalliseosvaluista. Esimerkiksi suihkumoottoreiden siivet, joiden ääriviivat ovat virtaviivaiset ja sisäiset jäähdytyskanavat, ovat lähes mahdottomia valmistaa koneistusprosesseilla. Investointivalu mahdollistaa massatuotannon ja varmistaa valukappaleiden yhtenäisyyden, mutta myös välttää jäännöstyöstöjälkien aiheuttamia jännityskeskittymiä.
